Follow

©2018 by Dens. Proudly created with Wix.com

 
Search
  • Dens

Kaikki muuttuu (siis ihan oikeasti).

Kiirettä on ollut, ja paljon. Dens on joutunut hieman taka-alalle jatkuvien koulukiireiden takia. Nyt kuitenkin kaikki mahdolliset kokeet plus kansainvälinen projekti viikko on saatu päätökseen ja on aika keskittää yhä enemmän innovatiivista energiaa kohti uusia neronleimauksia. Viimeinen kuukausi on ollut siis erittäin hektinen, mutta samaan aikaan erittäin palkitseva. Dens Clothing:ilta on puuttunut oikeastaan täysin selkeä bisnesmalli ja aika-ajoin on ollut vaikeaa löytää sellaista yhtenevää päämäärää. Touhu on saattanut tuntua ulkopuoliselta näkökulmaltakin erittäin sekavalta ja Denssistä ei ole saattanut jäädä minkäänlaista selkeää kuvaa, mikä ei luonnollisesti ole se maailman parhain asia. On tullut aika muuttaa kaikki.


Asiat ovat edenneet hyvin omalla painollaan. Jatkuva promoottoreiden hehkutus on päättynyt ja olemme ilmoittaneet jo melkein jokaisella valitulle (kaksi henkilöä ovat niin tasavertaisia, että päätös on erittäin vaikea). Uusi mallisto on aikataulusta jäljessä ja mielestäni asetin tavoitteet hieman liian korkealle. Olen tajunnut, että innovatiivisuus ei ole suhteessa aikataulutukseen. On vaikeaa suunnitella erilaisia printtejä jatkuvassa kiireessä, kun hieman isompi stressi on pumppaamassa vauhtia takaraivossa. Samaan aikaan koulukirjat huutavat itkusta huomiota ja omatunto yhtyy mukaan kuoroon. Kevään aikana olen saanut solmittua hienoja suullisia sopimuksia ja sopimusten kaltaisia. Malli puoli on alkamassa pikkuhiljaa avautumaan ja uskon, että kesällä saadaan napattua upeita kuvia tai kuvan tapaisia otoksia. Kaikki etenee hyvin, mutta hitaasti. Jotain vain puuttuu..


Merkitys. Olen enemmän kuin kiitollinen, että olen uskaltanut aloittaa oman yrityksen ja teen sitä, mitä tekisin vapaa-ajallanikin, vaikkein saisi siitä mitään konkreettista irti. Olen pohtinut jo pitkään yritystäni ja bisnesmalliani. Nyt olen sen vihdoin oivaltanut. Dens Clothing tulee olemaan lähitulevaisuudessa hyväntekeväisyysjärjestöä muistuttava yritysmuoto. Ei mitään kuukauden kampanjoita, joilla rahoitetaan katukissojen parisuhdeterapiaa, vaan yritys, joka lahjoittaa suurimman osan voitoistaan erilaisille hyväntekeväisyysjärjestöille, kuten Suomen luonnonsuojeluliitolle tai vaikkapa kehitysmaihin sitä rahaa eniten tarvitseville. Aikeissa olisi myös perustaa joku päivä yritykseni yhteyteen Dens Charity, joka mahdollistaisi, että kaikki mahdolliset lahjoituksen menisivät täysin oikeisiin osoitteisiin, eikä byrokratian leveisiin kasvoihin. Dens Clothing pääsisi samaan aikaan tekemään hyvää, mutta myös samalla ottaisimme osan tuotoista yrityksen kasvattamista varten, jotta voisimme tehdä enemmän hyvää (nopealla matematiikalla = isommat tuotot -> enemmän rahaa hyväntekeväisyyteen). Asiakkaalla olisi mahdollisuus valita esimerkiksi viidestä eri hyväntekeväisyysjärjestöstä omansa, mihin haluaa vaikkapa paitansa summasta meille tuotetut voitot lahjoittaa. Paitojen voitoista ottaisimme esimerkiksi 40% hyväntekeväisyyteen ja lopuilla pyrkisimme kasvattamaan yritystä. Erilaisia, siis nimenomaan erittäin erilaisia kampanjoitakin on lähitulevaisuudessa tulossa.


Mallistot ovat olleet sekavia. On tullut aika luoda selkeämpää kuvaa ja ehkä enemmän niitä perinteisiä kahden/kolmen printin pieniä tuotekokonaisuuksia. On tärkeää luoda sellaista kuvaa, mikä luo sitä kuvaa, eikä poimia vain vähän kaikkea ja koittaa luoda niistä jonkinlaista epämääräistä yhteneväisyyttä.


Denssin Instagram feed on melko sekavaa ja vaikeaa katsottavaa ja some muistuttaa enemminkin, jonkun keravalaisen lähiön takapihaa lauantaiaamuna. Paljon on tullut luettua tekstiä kyseisistä aiheista ja yhtenäistä kuvaa aloitellaan rakentamaan pikkuhiljaa. Alunperin Dens on siis luotu luomaan kuvaa skandivaavisesta katumuodista. Nyt sitä kuvaa pitäisi alkaa oikeasti luomaan. Kaikki kortit ovat kädessä, pitäisi opetella vielä säännöt.

Yksin aika ei meinaa riittää kaikkeen. Onko tullut aika ottaa toinen nuori yrittäjämielinen mukaan, tai vaikkapa kolmaskin? Sitä ei pidä miettiä vielä niin tarkasti, mutta asioita on hyvä ottaa huomioon jo varhaisessa vaiheessa. Ehkä pisin teksti, mitä olen Denssistä kirjoittanut tähän mennessä ja ehkä myöskin, jopa henkilökohtaisin.


Lyhyesti, Dens Clothing on elänyt tässä kauhean kauniissa maailmassamme jo neljä kuukautta ja niin sanottu "kokeilujakso" on päättymässä. Selkeä suunta on rakentumassa ja Dens on löytämässä sitä pohjimmaista merkitystään. Paljon on edessä ja vähän takana. On tullut aika ottaa ihmisiä mukaan, eikä yrittää toteuttaa kaikkea itse. Tekemällä oppii, niin ironiselta kuin se kuulostaakin, niin täysin tottahan se on.


Ystävällisin terveisin,

Otto Hokkanen

Dens Clothing.

101 views